Millon viimeksi maanantai on tuntunut näin kivalle? En edes muista! Kaksi viikkoa poissa omasta kodista ja omista tutuista rutiineista, oli tehnyt tehtävänsä. Koko viikonloppu meni lähes pilvissä, kun oli niin kivaa olla taas täällä. Okei, en väheksy etteikö työjutut pikkuisten kanssa olis ollut mukavaa ja piristävää tai olo Pohjanmaan kotikotona levollinen. Silti viimesinä päivinä alkoi mieleen hiipiä ajatuksia rästihommista toisensa perään. Kuin myös ajatus, että sille on syynsä, miksei 24-vuotiaana asu vanhempien kanssa. Jokatapauksessa tänään olin intopinkeenä aamulla lähdössä kouluun. Ja mitä, kasilta aamulla oli jo valosaa!
Me ollaan tehty sellasta projektia, koskettelukirjaa näkövammaisille. Tänään saatiin se valmiiksi ja se lähti Celian koskettelukirjakirjastoon. Avartavaa tehdä välillä jotain ihan toisenlaista eikä myöskään itseä varten. Meidän kirja kertoi kulkuneuvoista. Oli mielenkiintosta ja välillä haastavaakin miettiä niitä materiaaleja, joiden oli tarkoitus olla mahdollisimman todentuntuiset. Siksi mietittiin useaan kertaan, että helpommalla olis saattanut päästä, kun ei olisi tarvinnut miettiä auton, pyörän, lentokoneen, traktorin matskuja. No luovuuden puutteesta ei ainakaan voi syyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti